Fiskars riehuttaa ja kieputtaa

Raija leikkii veturinkuskia.

Takapenkin tirskujat.

Raijan sanasalaatti

Voisko kotvan olla hulluilematta. No ei!

Mitä uutta Samulla? No, uudet lenkkarit ja
uusi hattu: Hatten med huvudet. 

Huomenta sateesta. Tänään on oiva bloggauspäivä. Muutakaan hauskempaa tekemistä ei ole. Mustikat ja kanttarellit saavat rauhassa odottaa.







Nyt on aika muistella viime viikonloppua. Sain päähäni palauttaa monivuotisen haaveeni päästä Fiskarsin käsityöläiskylään. Olin siellä opiskelijoitteni kanssa leirikoulussa keväällä 1999. Matkasta jäi siinä määrin hyviä muistoja, että olen usein mielikuvissani palannut Fiskarsiin. Viime viikonloppuna siellä oli Antiikkitapahtuma 2016, joka myös vähän kiinnosti.

Ihan ensivihjeestä sain innostuksen tarttumaan myös Eevaan ja Riittaan. Vaikka he ovat kiireisiä, viime sunnuntai sopi heillekin hyvin. He päättivät ottaa myös poikaystävänsä, Samun ja Laurin mukaan.

Lähdin Jyväskylästä hyvissä ajoin aamulla, koska saman päivän aikana piti keretä moneen paikkaan. Riitta ja Samu odottivatkin jo Lahdessa, josta jatkoimme Helsinkiin Eevan ja Laurin kämpälle. Eeva tajosi meille välipalan, joten lähtö vähän viivästyi. Eihän meillä mitään kiirettä ollut. Kiitos Eeva huomaavaisuudestasi.

Katsoimme ajo-ohjeen iPadin kartastosta. Samu toimi kartanlukijana ja ohjeistajana. Laskeskelimme, että Raaseporiin olisi noin tunnin matka. Tämä ei ihan pitänyt kutiaan. Periltä löysimme hyvän parkkipaikan. Rankkasade yllätti ja vähän aikaa näytti aika surkealta. Sadeajan päätimme kuitenkin hyödyntää piipahtamalla läheiseen ruokapaikkaan syömään. Paikan valinta koituikin onnistuneeksi. Sadekin lakkasi ja pääsimme jatkamaan hortoilemistamme. Lähdimme matkaan avoimin retkimielin. Meillä ei ollut mitään huippusuunnitelmaa. Päätimme tehdä reittivalintoja mielemme mukaan, siis viiden eri mieltymyksen mukaisesti.

Taas kerran sain iloita siitä, miten lapseni ja heidän poikaystävänsä haluavat kävellä ja nauttia toistensa seurasta kiirehtimättä mihinkään suuntaan. Samalla voi keskustella ja havainnoida näkemäänsä ja kokemaansa. Eeva toikin taas esiin sen, että aina ei tarvitse maksaa kokeakseen jotakin ainutlaatuista. Aarteen voi löytää ihan läheltä ja äkkiarvaamatta. Meille riitti Fiskarsin ainutlaatuinen luonto, vanhat rakennukset ja kylämiljöö. Eeva sai tutustua paikallisen sepän pajaan. Huomasin, kuinka hän mielikuvissaan palasi Petäjäveden käsi- ja taideteollisuuskoulun aikoihin ja Ukrainan työharjoitteluun. Minä puolestani sain muistella Muotsikan aikoja paikallisen kultasepän työhuoneella. Kultaseppä oli opiskellut Lahdessa samoinin aikoihin kuin olin siellä opena. Olin kouluttanut monet hänen opettajansa. On niin kiva keskustella ihmisten kanssa kun muistaa omasta työelämästään tärkeät kollegat ja opiskelijat.

Teimme vähän ostoksia paikallisella markkinatorilla. Samu osti mustan huopahatun (kuvassa). Minä ostin tapani mukaisesti Marjatta Metsovaaran retrokankaan, josta aion ommella mekon. Mallikin on jo suunniteltu. Lisäksi ostin kaksi Marimekon keltaista juomalasia, jotka ovat kuvinnoiltaan samanlaisia kuin Jyväskylän kirppikseltä ostamani kolme mustaa lasia. Jyväskylässä lasit maksoiva
1 €/kpl, täällä 15€/kpl. Antiikkimessualueelle emme tällä kertaa menneet, koska pääsymaksu 10 € oli liikaa bujetillemme. Emme tätä katuneet myöhemminkään, koska messuista poistuvien mielestä tarjolla oli kallista tavaraa, lähinnä taidetta.

Tulomatkalla kävimme vielä Billnäsissä, jossa ihailimme ainutlaatuista vanhaa tehdasmiljöötä. Ihmeellistä, että täällä päin Suomea vanhaa perinnettä on voitu säilyttää. Hyvä tahto ja tiukka lainsäädäntökö tämän on saanut ajoiksi? Myös Billnäsissä oli ollut markkinatapahtuma, joka oli juuri loppunut, joten emme poistuneet autosta, vaan ajelimme kylän laidalle.

Pitkät autoreissut kannattaa hyödyntää yhteisiin keskusteluihin ja hyödylliseen hauskanpitoon. Kukaan ei voi paeta paikalta, koska olemme sulloutuneet yhteen. Samu ja hänen veljensä olivat ideoineet hauskan aivoja aktivoivan sanaleikin, jonka he päättävät esittää isälleen. Isä on sana-Seppo, joka käyttää puheessaan 80-luvun uudissanoja ja -sanontoja. Näitä palautimme mieleemme ja keksimme tuttuja ja vähemmän tuttuja. Ihmettelin sitä, kuinka paljon tämän ajan nuoret muistavat ja ovat kuulleet myös vanhoja lutkautuksia. Tein tänään keskiviikkona sanasalaatin (kuva), johon keräsin joitakin mieleeni juolahtaneita sanoja ja sanontoja. Innostuin aiheesta siinä määrin, että lisäsin tämän kuvan myös Facebookin tiliini ja pyydän nyt kavereitani ideoimaan uusia. Saapa nähdä, miten he kommentoivat aihetta. Kuka syttyy muistelemaan? Minä olisin huippuinnostunut, mikäli joku tekisi vastaavan aloitteen. Olen vastaavaan murrelähtöiseen keskusteluryhmään osallistunut aika aktiivisesti tänä kesänä.

Eilen keräsimme Bennyn kanssa joitakin sanoja ja sanontoja, jotka haluan kirjoittaa blogiini muistiin. Kuka ties joskus niitä tarvitsen. Hullu kun olen ja niin vapaalla, niin mikäpäs siinä. Antaa mennä ja näitä varmasti tulee lisää. Kiva, että Bennykin innostui. Hän muistaa omalta osaltaan ruotsinkielisiä vastaavia.

Näin meillä vietetään juhannusta

Yhdessä on hauskaa

Juhannuksesta on kulunut viikko. Kesällä aika hurahtaa. Koska olen vapaalla, en murehdi ajankulua. Nautin jokaisesta hetkestä. Tänään sataa, joten voin keskittyä blogini kirjoittamiseen. Eilen katastelin mustikkapaikkani satoa ja huomasin, että hyvältä näyttää. Sato on taas taattu. Myös kanttarellit on poimittavissa jo tällä viikolla. Ostin uuden pakastimen, jo neljännen. Se kyllä täyttyy ja on syksyn ja talven mittaan kovassa käytössä. Kaikki on siis valmista. Tervetuloa uudet tuotteet. Purkitkin on jo etsitty ja kohta putsattu.

Nyt täytyy palata juhannukseen. Tänä vuonna meitä oli täällä mökillä me neljä: äiti, Eeva, Lauri ja Raija. Juhlistin omasta puolestani tämän vuoden juhannusta ompelemalla itselleni uuden täyskellon kukkahameen ja ostamalla Vogliasta pinkin pellavakietaisun. Täydellistä sen olla pitää. Perheeni lienee tottunut juhlarituaaleihini, joita yritän parhaani mukaan siirtää lapsilleni. Näihin kuuluu ehdottomasti myös hyvä kasvisruoka, juhannuskoivut, Suomen lippu ja juhannuskokko. Haaveilimme Eevan kanssa myös Kukonhiekan juhannustansseista, joihin olisimme pyöräilleet kukkahameissa. Tämä ei toteutunut, koska halusimme olla mummon kanssa. Meidät sai järkiimme myös mahdollinen tanssitungos ja kalliit pääsyliput. Joten päätimme järjestää oman juhannushulluttelumme omalla kokollamme. 

Omaa ohjelmaa

Mummo piti huolen juhannuskerronnasta tänäkin juhannuksena. Hänellä on hauskoja muistoja, jotka hän kertoo vanhalla Saarijärven murteella. Huomaan vuosien myötä itsekin hallitsevani joitakin nasevia paikallisia sanontaja, joita pitäisi kerätä muistiin. Lauri ja Eeva ovat uskollisia kuuntelijoita. Varsinkin Lauri osaa haastaa mummon muisteloihin. Ihmeellistä, miten vanhan ihmisen vaivat parantuvat tai ainakin unohtuvat, kun nuoruuden seikkailut tulevat mieleen. Lauri ja Eeva olivat ihmeen häveliäällä tuulella, joten minä sain taas vastata performanssista. Eipä haittaa, koska olen aina valmis esittämään hullua omalla tavallani. Ehkä "esittää" on väärä ilmaisu, koska minun ei tarvitse hullua liiemmälti esittää. Koska olin pukeutunut täyskelloon verhokangaskukkahameeseen, uuden hameeni oli oltava mukana hölmöilyssäni. Olen aina ihaillut tankotanssia, joka näyttää ihan helpolta hulvattomuudessaan. Kokkorannassamme on valaisinpylväs, joka nyt sai toimia tankonani. Lauri kuvasi esitykseni, jonka voinen myöhemmin liittää tähän. Nautin esityksestäni, joka sai raivoisat aplodit. Eipä haittaa, vaikka jalat eivät juuri irronneet tangolle. Laaja hameenhelma toimi mainiosti tuoden esitykseen liikettä ja viuhkaa. Kamalaa, jos pinkit pikkubiginini pilkistivät varta vasten hameen sivuun jätetystä täyspitkästä halkiosta. Paljaat sääret ainakin vinkuivat valaisimen tangossa. Showta sen olla pitää.

Kaikki päättyy aikanaan ja nuotiokin sammuu sekä aurinko laskee. Sää suosi meitä ulkoihmisiä. Oli vietätä mummo yöpuulle omaan kotiinsa. Makkaranpaisto juhannusnuotiolla sekä juhannusviinat ja -kaljat eivät nytkään tulleet mieleemme. Raijan maukas kasvisruoka taitaa olla aika täyttävää. Äidin vienniltä palatessani tuli Kukonhiekka mieleeni. Muistin, että siellä sytytetään kokko klo 23.00. Ehtisimme vielä sinne. Kotiin palattuani Lauri ja Eeva olivat valmiit lähtemään juhannusajelulle. Tuumasta toimeen. Perillä ihmettelimme taas autojen paljoutta. Miten ihmeessä Pullistus pystyy vuodet perätysten pitämään yllä Kukonhiekan suosion. Onnittelut sille. Kokko oli jo lähes palanut. Emme jääneet ihmettelemään pikkuliekkiä vaan ajelimme kotiin lämpöisessä juhannussuvessa. Eeva ja Lauri poistuivat omaan nukkumisaittaansa ja minä kiepsahdin ja kääriydyin omaan parivuoteeni täkkiin. Kiitin ja halasin kotini ja toivotin Raijalle kiitos tästä päivästä ja hyvää yötä.